Palvelumme

Autamme organisaatiota tunnistamaan toimintaan liittyvät kestävyysnäkökulmat ja toimimaan tuloksellisesti kohti kestävyystavoitteita.

Toimintaamme ohjaa kestävä kehitysjattelu, joka perustuu ekologisen, taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden kokonaisuuteen unohtamatta vaikutusta tuleviin sukupolviin. Alla olevat esimerkit kertovat toiminnastamme, mutta räätälöimme palvelumme aina vastaamaan asiakkaan tarpeita.

Organisaatiot tarvitsevat kokonaisvaltaista kestävyysajattelua, joka vaikuttaa suoraan strategisten tavoitteiden saavuttamiseen ja pitkän aikavälin tuloksiin. Kokonaisvaltainen kestävyysajattelu tarkoittaa sekä ympäristöön että yhteiskuntaan liittyvien tavoitteiden asettamista, ja sen edistäminen vaatii toimintatapojen kriittistä tarkastelua. Kun kestävyys on aidosti osa strategiaa ja arvoja, se vahvistaa vastuullista tekemistä, tukee pitkäjänteistä kasvua ja lisää kilpailukykyä.

Mitä kestävyys strategisena kompassina merkitsee teille? Miten olette mukana ratkaisemassa maailman suurimpia haasteita? Miten tavoitteet muutetaan konkreettisiksi teoiksi – ja mikä on olennaista juuri teidän organisaatiollenne? Miten pienennätte jalanjälkeä ja kasvatatte kädenjälkeä?

Autamme kirkastamaan organisaation tarkoituksen, ymmärtämään toimintaympäristön muutokset ja rakentamaan selkeät askelmerkit kohti kestävämpää tulevaisuutta.

Finnsus on tukenut useita organisaatioita kestävyyden tuomisessa osaksi strategiaa. Olemme tehneet järjestöille toimintaympäristö- ja kilpailija-analyysejä, tukeneet vapaan sivistystyön toimijoita kestävän kehityksen tiekartan valmistelussa sekä auttaneet niitä kehittämään omia kestävän kehityksen suunnitelmiaan. Opetushallitukselle toteutimme selvityksen siitä, miten koko vapaan sivistystyön sektori edistää kestävyyttä. 

Hinta: sovitaan tapauskohtaisesti toimeksiannon laajuuden mukaan.

Finnsusilla on vahva käytännön kokemus kestävyyden liittämisestä johtamiseen ja strategiaan. Olemme tukeneet useamman järjestön ja  ja sivistysalan toimijoiden johtoa vahvistamaan kestävyystyötä ja integroimaan sitä osaksi strategista päätöksentekoa. Me osaamme yhdistää muuttuvan toimintaympäristön, organisaation omat tavoitteet ja käytännölliset askeleet, joilla kestävyys juurtuu osaksi arkea ja johtamista.

Tarjoamme mm. kolmen kerran valmennuksia ja räätälöityjä sparrausohjelmia, jotka auttavat jäsentämään muuttuvaa toimintaympäristöä, selkeyttämään organisaation roolia yhteiskunnallisena vaikuttajana ja viemään kestävyystavoitteet konkreettisiksi teoiksi.

Esimerkkejä palveluista: 

Finnsusin järjestöjohdon kestävyyssparraus
Kestävän kehityksen juurruttaminen organisaation arkeen ei ole rakettitiedettä. Räätälöimme kullekin taholle valmennuksen tarpeiden mukaan. Näin teimme mm. kesäyliopistojen kanssa. Kysy lisää ja räätälöidään teille sopiva paketti. 

Kolmen kerran henkilökohtainen tehopaketti
Kolme 60–90 minuutin sparraustapaamista, asiakkaan tarpeen mukaan valitut teemat, välitehtävät ja käytännön työkalut sekä henkilökohtainen etenemissuunnitelma kestävyyden sisäänajoon.

Järjestön johtoryhmän valmennus
Kolme fasilitoitua työpajaa, joissa analysoidaan toimintaympäristön muutoksia, määritellään kestävyyden rooli strategiassa ja rakennetaan yhteinen tiekartta kestävyyden suunnitelmalliseen edistämiseen.

Hintaesimerkki: Henkilökohtainen tehopaketti 1500€ +alv., järjestön johtoryhmän valmennus 2500 – 4000€ +alv.

Toimintaympäristö muuttuu nopeasti, ja muutosten vaikutukset ulottuvat järjestöjen, oppilaitosten ja muiden toimijoiden arkeen yhä suoremmin. Poliittiset päätökset Suomessa, EU:ssa ja globaalilla tasolla muokkaavat rahoitusmahdollisuuksia, sääntelyä, toimintatapoja ja odotuksia. Samalla kestävyysratkaisut, politiikkajohdonmukaisuus, vaikuttavuusanalyysit ja evaluaatiot nousevat entistä tärkeämmiksi päätöksenteon tukena.

Siksi tarvitaan ajantasaista analyysia: mitä uhkia on syytä ennakoida, millaisia mahdollisuuksia on nousemassa, ja mihin toimintaa kannattaa suunnata? Finnsus seuraa kestävyysteemoja tiiviisti sekä Suomessa että kansainvälisesti ja tuottaa selkeitä, räätälöityjä tilannekuvia juuri teidän organisaationne tarpeisiin.

Finnsusilla on vahva kokemus analyysien, selvitysten, arviointien ja evaluaatioiden toteuttamisesta kotimaassa ja kansainvälisesti. Olemme tehneet Opetushallitukselle selvityksen vapaan sivistystyön kestävyyden edistämisestä, arvioineet Savonian kansainvälisen kestävyysmaisteriohjelman valmistelua, tehneet evaluaation mm. Caritakselle ja osallistuneet EU-maiden alueellisten toimijoiden kestävyystyötä tarkastelevien selvitysten toteutukseen. Lisäksi olemme arvioineet rahoitushakemuksia Euroopan komissiolle. Yhdistämme analyyttisen otteen, politiikkajohdonmukaisuuden ymmärryksen ja käytännönläheiset suositukset, jotka auttavat organisaatioita tekemään parempia päätöksiä.

Esimerkkejä palveluista:

Räätälöity analyysi- ja selvityspaketti

Kenelle: järjestöille, oppilaitoksille, säätiöille ja muille toimijoille

Sisältö:

  • analyysi toimintaympäristön muutoksista ja poliittisista vaikutuksista
  • trendikatsaus kestävyysteemoihin
  • organisaation kannalta olennaisten uhkien ja mahdollisuuksien tunnistaminen, kilpailija-analyysi
  • selkeä raportti ja suositukset päätöksenteon tueksi

Hinta: määritellään projektin laajuuden mukaan

Arvioinnit, evaluaatiot ja vaikuttavuusanalyysit

Kenelle: ohjelmien, hankkeiden tai palveluiden arviointiin

Sisältö:

  • ulkoinen arviointi / evaluaatio tai väliarviointi
  • vaikuttavuuden ja politiikkajohdonmukaisuuden tarkastelu
  • laadulliset ja määrälliset menetelmät tarpeen mukaan
  • analyysi, tulokset ja suositukset

Hinta: tapauskohtainen

Kestävä toiminta edellyttää aktiivista vuoropuhelua ympäröivän maailman kanssa. Kun organisaationne osallistuu yhteisten asioiden edistämiseen, olette mukana rakentamassa tulevaisuuskestävää yhteiskuntaa. Vaikuttamistyö auttaa löytämään oikeat vaikuttamisen paikat, ennakoimaan vaikuttamismahdollisuudet ja -tilanteet sekä vahvistamaan viestien terävyyttä. Näin organisaationne ääni kuuluu oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Meillä on yli 30 vuoden kokemus vaikuttamistyöstä – sekä sen tekijöinä että kohteina – niin kansallisella tasolla kuin EU:ssa ja YK:ssa. Selvitämme, missä teille tärkeän asian valmistelu etenee, ja laadimme yhdessä suunnitelman, joka auttaa toimimaan vaikuttavasti ja oikea-aikaisesti.

Tarjoamme konkreettista ja strategista tukea vaikuttamistyöhön: analyysia, viestien kirkastamista, sparrausta ja suunnittelua. Käytämme kokemustamme poliittisen prosessin tulkintaan ja autamme organisaatioita toimimaan vaikuttavasti oikeissa vaiheissa.

Esimerkkejä palveluista:

Vaikuttamistyön tehopaketti (3 tapaamista)

Sisältö:

  • Analyysi asianne valmistelutilanteesta (kotimainen, EU- tai globaali taso)
  • Tavoitteiden ja vaikuttamisviestien kirkastaminen
  • kohderyhmien ja vaikuttamisen paikkojen tunnistaminen
  • kolme tapaamista, joissa rakennetaan konkreettinen vaikuttamissuunnitelma

Hinta: määräytyy tarpeen laajuuden mukaan

Järjestön vaikuttamistyön kehittäminen

Sisältö:

  • työpaja tai työpajasarja vaikuttamistyön tavoitteiden ja prioriteettien määrittelyyn
  • toimintaympäristö- ja poliittinen analyysi
  • vuosikellon, resurssien ja roolitusten suunnittelu
  • viestien ja kohderyhmien terävöittäminen

Hinta: tapauskohtainen

Vaikuttamiskampanjan toteutus

Sisältö:

  • kampanjan tavoitteen ja kohderyhmän määrittely
  • ydinviestien ja tarinan rakentaminen
  • kampanjasuunnitelma (kanavat, aikataulu, toimenpiteet)
  • kampanjan sisällöt (esim. taustamateriaalit, lausunnot, puhujapaketit, influencer- ja sidosryhmätuki)
  • tarvittaessa kampanjan koordinointi ja toteutuksen tuki
  • kampanjan jälkiarviointi ja suositukset jatkoon

Hinta: sovitaan kampanjan laajuuden mukaan

Rahoituksen hakeminen vie aikaa, vaatii erityisosaamista ja edellyttää ymmärrystä sekä rahoittajien vaatimuksista että kestävän kehityksen näkökulmista. Mahdollisuuksia on runsaasti, mutta sopivan rahoituslähteen löytäminen ja laadukkaan hakemuksen rakentaminen voi tuntua kuormittavalta.

Jos haluat vahvistaa organisaatiosi taloudellista kestävyyttä, mutta aika, resurssit tai osaaminen eivät riitä, olemme täällä auttamassa. Autamme kartoittamaan sopivimmat rahoittajat, suunnittelemaan hakemuksen sisällön ja rakentamaan yhdessä vahvan, vakuuttavan ja kriteerit täyttävän hakemuksen – kestävän kehityksen tavoitteet huomioiden.

Olemme tukeneet useita järjestöjä ja oppilaitoksia rahoituksen hakemisessa sekä rahoitussuunnittelun kehittämisessä. Olemme tarjonneet sparrausta rahoitushakemuksen valmisteluun, järjestäneet rahoituskoulutuksia, rakentaneet rahoitussuunnitelmia, kirjoittaneet hakemuksia sekä toteuttaneet rahoitushakujen seurantapalvelun. Näemme rahoitushakemukset osana laajempaa taloudellisen kestävyyden kokonaisuutta – ja autamme suuntaamaan tekemistä pitkäjänteisesti.

Esimerkkejä palveluista:

Rahoitushakemuksen tehopaketti

Sisältö:

  • kartoitus sopivista rahoittajista ja hakumahdollisuuksista
  • hakemuksen rungon suunnittelu
  • yhteinen sisältötyöstö (tavoitteet, toimenpiteet, budjetti, kestävyys)
  • hakemuksen editointi tai kirjoittaminen
  • tuki hakuprosessin aikataulutukseen ja viimeistelyyn

Hinta: määräytyy haun laajuuden ja sisällön mukaan

Rahoitusstrategian ja taloudellisen kestävyyden sparraus

Sisältö:

  • rahoituskanavien kartoitus
  • pitkän aikavälin rahoituspolku tai -strategia
  • resurssien ja osaamistarpeiden arviointi
  • suositukset rahoituksen monipuolistamiseen

Hinta: tapauskohtainen

Rahoituskoulutukset (järjestöille ja oppilaitoksille)

Sisältö:

  • koulutus rahoitusmahdollisuuksista ja hakemusten laatimisesta
  • käytännön esimerkkejä ja työpajatyöskentelyä
  • rahoitushakemusten laatuvaatimukset ja kestävän kehityksen huomioiminen
  • mahdollisuus räätälöidä koulutus toimialanne mukaan

Hinta: riippuu koulutuksen kestosta ja osallistujamäärästä

Rahoitushakujen seurantapalvelu

Sisältö:

  • ajantasainen seuranta tulevista hauista
  • suositukset soveltuvista rahoitusmahdollisuuksista
  • hälytykset tärkeimmistä hauista ja aikatauluista

Hinta: kuukausi- tai vuosikohtainen sopimus

Ajankohtainen keynote-puheenvuoro auttaa näkemään oman toiminnan osana laajempaa yhteiskunnallista kokonaisuutta. Monimutkaistuvassa maailmassa tarvitaan selkeää, ymmärrettävää ja inspiroivaa sanoitusta – puhetta, joka yhdistää faktat, ilmiöt ja arjen. Kestävyysherätys toimii yhteisenä virittäjänä: se herättää ajattelemaan, avaa uusia näkökulmia ja antaa kielen ilmiöille, jotka muuten jäävät etäisiksi.

Puheenvuoromme käsittelevät esimerkiksi:

  • kestävyys tässä ajassa
  • resilienssi ja sen laajempi merkitys
  • globaalin tulevaisuuden muutostrendit
  • yhteiskunnan murros ja kestävän muutoksen suunta

Kestävyyskeynote yhdistää selkokielisen ilmiöiden avaamisen, vaikuttavat kuvat, tarinallisuuden ja sopivan määrän huumoria.

Tarjoamme inspiroivia keynote-puheenvuoroja ja keskustelunavauksia, jotka herättävät ajattelemaan, innostavat ja tuovat selkeyttä kestävyys- ja yhteiskuntateemoihin. Keynote voidaan toteuttaa seminaareissa, kehittämispäivissä, johtoryhmätilaisuuksissa tai suuremmissa tapahtumissa.

Olemme saaneet olla puhumassa mm. järjestöjen vuosikokouksissa, oppilaitoksissa, kirjamessuilla, kansainvälisissä konferensseissa, eduskunnan valiokunnissa ja webinaareissa. Olemme puhuneet mm. kulttuurisesta resilienssistä, post-2030 -teemoista ja kestävyysajattelun tulevaisuudesta. Kokemuksemme yhdistää asiantuntemuksen ja tarinallisuuden – sisällön, joka puhuttelee sekä järkeä että tunnetta.

Esimerkkejä palveluista:

Keynote-puheenvuoro tilaisuuteesi

Sisältö:

  • puheenvuoron suunnittelu teeman ja yleisön mukaan
  • visuaalinen esitys (haluttaessa)
  • 20–45 minuutin keynote
  • keskustelun moderointi tai Q&A

Hinta: määräytyy tilaisuuden mukaan, alk. 350€ + alv.

Kestävyysherätys

Sisältö:

  • keskustelunavaus kestävyys- ja yhteiskuntateemoista
  • yleisökeskustelun moderointi
  • yhteisen kielen ja oivallusten rakentaminen
  • keskustelun kiteytykset ja jatkosuositukset

Hinta: määräytyy tilaisuuden mukaan, alk. 350€ + alv.

Hyvin fasilitoitu tilaisuus avaa oven oivalluksille, uusille näkökulmille ja ryhmän parhaalle ajattelulle. Kun keskustelulle luodaan selkeä rakenne ja turvallinen tila, ideat kirkastuvat ja tavoitteet muuttuvat konkreettisiksi ratkaisuiksi. Fasilitointia tarvitaan silloin, kun etsitään uusia ideoita, tavoitteiden täsmennystä, ratkaisuja haastaviin kysymyksiin, yhteisen suunnan kirkastamista tai kehittämistyön vauhdittamista.

Fasilitointi hyödyntää ryhmän kollektiivista asiantuntemusta ja ohjaa keskustelun tavoitteellisesti kohti tuloksia. Tavoitteena on ajattelun sparraus, joka auttaa näkemään vaihtoehdot, ylittämään esteet ja rakentamaan selkeän suunnan eteenpäin. Kun suunta muotoillaan yhdessä, sen toteuttamiseen on helpompi sitoutua.

Tarjoamme fasilitointia ja koulutuksia, jotka auttavat löytämään ratkaisuja, ideoimaan uutta ja vahvistamaan osaamista kestävyyden, vaikuttamistyön ja kehittämisen teemoissa.

Finnsusilla on puitesopimus Euroopan neuvoston paikallis- ja aluehallintokongressin kanssa käyttäytymistaloustieteen soveltamisesta kestävyyttä edistäviin paikallistason hankkeisiin, sekä puitesopimus Euroopan neuvoston Pohjois-Etelä-Keskuksen kanssa globaalin kansalaiskasvatuksen tukemiseksi.

Esimerkkejä palveluista:

Työpajan tai kehittämispäivän fasilitointi

Sisältö:

  • tavoitteiden ja rakenteen suunnittelu
  • osallistava ja selkeä fasilitointi
  • työpajan tuotosten koonti ja jatkosuositukset

Esimerkkihinta: 1500€ + alv (ryhmän koko 10-20 henkeä)

Koulutuskokonaisuudet (kestävyys, vaikuttamistyö, kansalaistoiminta)

Sisältö:

  • räätälöity koulutus
  • luennot, harjoitukset ja työpajat
  • mahdollisuus rakentaa laajempi kurssikokonaisuus

Hinta: tapauskohtainen

Keke-kurssin suunnittelu

Sisältö:

  • kurssin konseptointi (esim. Keke for Dummies, Arkipäivän keke)
  • oppimistavoitteiden määrittely
  • koulutusrakenne ja materiaalien valmistelu
  • mahdollinen toteutus tai opettajuus

Hinta: määräytyy sisällön laajuuden mukaan

Kaupungit ovat merkittäviä kestävän kehityksen moottoreita ja kestävän kehityksen tavoitteiden toimeenpanijoita. Edelläkävijäkaupungit panevat toimeen kestävää kehitystä suunnitelmallisesti ja konkreettisesti.

Autamme kaupunkeja suunnittelemaan, toteuttamaan ja raportoimaan kestävän kehityksen työstä. Olemme erityisen perillä YK:n Agenda2030 työn jalkauttamisesta ja raportoinnista (Voluntary Local Reports-raporttien laadinnan tuki).

Scroll to Top