Rilli Lappalainen 21.8.2025
Vuoden 2025 kestävän kehityksen korkean tason poliittinen foorumi (HLPF) käynnisti viimeisen kolmanneksen 15-vuotisesta aikataulusta, jonka tavoitteena on saavuttaa YK:n Agenda 2030 ja sen 17 kestävän kehityksen tavoitetta (SDG). Viiden vuoden päässä häämöttävä määräaika herättää huolta, sillä suurin osa tavoitteista etenee liian hitaasti. Vaikka virallinen keskustelu ”post-2030”-kehityksestä alkaa vasta vuoden 2027 SDG-huippukokouksessa, foorumissa vallitsi selkeä kiireellisyyden tunne. Merkittävä huolenaihe on, että 75 % SDG-tavoitteista jää todennäköisesti saavuttamatta vuoteen 2030 mennessä.
YK:n vuoden 2025 SDG-raportin mukaan edistystä tapahtuu 35 %:ssa tavoitteista, mutta vain 18 % on aikataulussa. Toisaalta 35 % tavoitteista kehitys on pysähtynyt tai taantunut. Erityisen huolestuttava tilanne koskee tämän vuoden painopistetavoitteita: SDG 3 (terveys ja hyvinvointi), SDG 5 (sukupuolten tasa-arvo), SDG 8 (ihmisarvoinen työ ja talouskasvu), SDG 14 (vedenalainen elämä) ja SDG 17 (kumppanuudet). YK:n pääsihteerin raportin mukaan mikään näistä ei ole edistymässä suunnitellusti, ja SDG 8 ja SDG 14 ovat erityisen kaukana tavoitteistaan. SDG 14 on myös yksi vähiten rahoitetuista tavoitteista.
Keskeiset haasteet ovat rahoituksen puute, poliittisen tahdon puute ja kapasiteetin rajallisuus. Useat toisiinsa kytkeytyvät kriisit, kuten sodat, ilmastokatastrofi, inflaatio ja COVID-19-pandemian jälkivaikutukset yhdessä, lisäävät haasteita.
Näiden ohella tilannetta vaikeuttavat rakenteelliset ongelmat, kuten kestämättömät velkataakat ja ulkomaisen avun väheneminen, kun maat siirtävät resursseja puolustusmenoihin. Myös YK kärsii jäsenvaltioiden maksamattomista maksuosuuksista ja kasvavasta epäluottamuksesta globaalia hallintoa kohtaan.
Foorumin loppupuheenvuoroissa useat delegaatiot ehdottivat muutoksia ministerijulistuksen luonnokseen. Erityisesti Yhdysvaltojen puheenvuoro herätti huomiota: maa ilmoitti hylkäävänsä koko julistuksen ja vaati poistettavaksi useita kohtia, jotka käsittelivät sukupuolten tasa-arvoa, ilmastotoimia ja työoikeuksia. Yhdysvallat perusteli kantaansa sillä, että nämä teemat ovat ”jakavia”. Ehdotukset hylättiin selvin äänin, ja Meksiko kutsui Yhdysvaltojen puheenvuoroa ”jakavaksi ja epäasialliseksi”. Lopulta julistus hyväksyttiin alkuperäisessä muodossaan, Yhdysvaltojen ja Israelin äänestäessä sitä vastaan..
Yhden maan irtautuminen yhteisestä kestävän kehityksen agendasta on valitettavaa, mutta ei ongelma, jonka HLPF voi ratkaista. SDG-tavoitteiden edistymistä ei tule arvioida pelkästään tilastojen perusteella. Vaikka monet tavoitteet eivät ole aikataulussa, tapahtuu niissäkin edistystä, ja monien ihmisten elinolot ovat parantuneet vuoden 2015 jälkeen. Lisäksi SDG:t ovat vaikuttaneet pehmeämmin, edistäen uusia toimintatapoja ja avoimempaa keskustelukulttuuria.
Yksi merkittävimmistä edistysaskelista on vapaaehtoiset kansalliset arvioinnit (VNR). Valtaosa jäsenvaltioista – mukaan lukien EU – on laatinut vähintään yhden VNR:n, ja monet ovat raportoineet useita kertoja. VNR:t ovat kehittyneet alkuvuosien ”mainospuheista” kohti vertaisarviointia, jossa esityksiä seuraavat kysymykset muilta valtioilta ja sidosryhmiltä. Vaikka osa kysymyksistä on ennalta sovittuja, monet ovat teräviä ja tuottavat lisätietoa , joskus myös tunnustuksia haasteista.
Hallitukset ovat myös konkreettisemmin kuvanneet, miten SDG:t on sisällytetty kansallisiin suunnitelmiin ja strategioihin. Useat maat ovat avoimesti kertoneet haasteistaan, mahdollistaen rakentavan palautteen ja uusien kumppanuuksien syntymisen. Sidosryhmien kanssa tehtävä yhteistyö on osoittautunut hyödylliseksi, tuoden uusia ideoita ja resursseja toimeenpanoon.
Toinen nouseva ilmiö on paikallisten ja alueellisten arviointien (VLR ja VSR) yleistyminen. Näiden yhteydessä panostetaan parempaan tiedonkeruuseen, mikä tukee johdonmukaista ja näyttöön perustuvaa päätöksentekoa eri hallinnon tasoilla. Tämä viittaa kasvavaan paikalliseen omistajuuteen ja mahdollistaa räätälöidymmän hallinnan ja seurannan.
HLPF:n tulee olla avoin tila myös ei-valtiollisille toimijoille. Näiden osallistujien mukaan heidän äänensä kuuluu HLPF:ssa paremmin kuin monissa muissa foorumeissa, kuten alkukesän YK:n rahoituskokouksessa. Kuitenkin pandemian jälkeen kansalaisyhteiskunnan edustus on vähentynyt, mikä näkyy myös sivutapahtumien määrässä. Tämä herättää kysymyksen: riittääkö prosessien parantaminen, jos osa toimijoista ei pääse foorumiin lainkaan?
OECD arvioi, että SDG-tavoitteiden rahoitusvaje matalan ja keskitulotason maissa on kasvanut 4 biljoonaan dollariin vuodessa. Vuonna 2022 vastaava luku oli 2,5 biljoonaa. Nousu johtuu ilmastokustannusten ja geopoliittisen epävarmuuden kasvusta. Monet maat suhtautuivat myönteisesti FfD4-konferenssin tuloksiin, jotka sisältävät sitoumuksia globaalin rahoitusjärjestelmän uudistamiseen, verouudistusten tukemiseen ja velkataakan hallintaan.
Vaikka osa kritisoi FfD4:n tuloksia yksityissektorikeskeisyydestä, keskusteluissa nousivat esiin myös vaihtoehtoiset rahoitusmuodot, kuten Etelä–Etelä-yhteistyö ja kolmikantayhteistyö. Kiinan Global Development Initiative mainittiin mahdollisena vaihtoehtona perinteisille lahjoittajille, vaikka sen painotus infrastruktuuriin voi jättää esimerkiksi sukupuolten tasa-arvon vähemmälle huomiolle.
HLPF tarjoaa tärkeän foorumin pohtia maailmanlaajuisten kriisien ja geopoliittisten muutosten vaikutuksia kestävään kehitykseen. Tämä tarkoittaa paitsi tavoitteiden arviointia kansallisella tasolla, myös avointa keskustelua siitä, miten monenkeskinen ja muu kansainvälinen yhteistyö voi edistää tavoitteiden toteutumista.
Pohtiessa mitä tapahtuu vuoden 2030 jälkeen, on hyvä muistaa, että HLPF luo edelleen vauhtia kestävälle kehitykselle riippumatta siitä saavutetaanko kaikki SDG:t. Kuten pääsihteeri António Guterres totesi foorumin ministerisegmentin avauksessa: “Meidän on muutettava vauhti muutokseksi.”
Finnsusin toimitusjohtaja Rilli Lappalainen osallistui heinäkuussa kokoukseen osana Suomen valtuuskuntaa.