Sami Pirkkala (25.2.2025)
Turvallisuusdiskurssi näyttäytyy ristiriitaisena meille, jotka kannamme huolta maapallon kantokyvystä ja sen puitteissa tapahtuvasta ihmisten hyvinvoinnista. Suodattaako turvallisuusfiltteri kestävyyden pois kuvasta, jolloin tuloksena on kestämätöntä politiikkaa? Kestävyyden edistäminen turvallisuusdiskurssin vallitessa edellyttää organisaatiolta tietoisia valintoja ja niihin sitoutumista.
Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan myötä turvallisuuskysymykset ovat Suomessa ja Euroopassa nousseet julkisen keskustelun ja poliittisen päätöksenteon keskiöön. Samaan aikaan murenee turvallisuuspolitiikan euroatlanttinen kivijalka, joka on perustunut Yhdysvaltojen yli 80 vuotta kestäneelle tuelle.
Yhteiskunnallisten kysymysten tarkastelua ensisijaisesti turvallisuusnäkökohdista voi kutsua turvallisuusdiskurssiksi. Kyse ei ole yksinomaan sotilaallisesta turvallisuudesta, vaan turvallisuuspuheen yleistymisestä myös muilla elämänalueilla. Turvallisuusdiskurssissa ilmiöitä turvallistetaan, jolloin esimerkiksi ruuan tuotantoa tarkastellaan omavaraisuuden ja ruokaturvan kautta, maahanmuuttoa maahanmuuttajien synnyttämän turvallisuusuhan kautta, ja energiakysymyksiä energian saatavuuden turvaamisen kautta.
Diskurssin voi ajatella kameran linssiksi tai filtteriksi. Filtteristä riippuen kuva näyttää erilaiselta. Kun kyse on yhteiskunnallisesta päätöksenteosta, valittu filtteri vaikuttaa oleellisesti lopputulokseen, eli tehtävään päätökseen. Siksi ei ole samantekevää, mitä filtteriä käytetään. Turvallisuusdiskurssissa filtteri korostaa turvallisuusnäkökohtia, ja sen läpi asioita tarkasteltaessa päätösten turvallisuusvaikutukset saavat erityisen huomion.
Vaikka yhteiskunnallinen päätöksenteko sisältää aina asioiden tarkastelun useasta näkökulmasta, edellyttää tuloksellinen päätöksenteko näkökulmien rajaamista ja priorisointia. Jos halutaan tehdä turvallisuuden näkökulmasta perusteltuja ratkaisuja, niiden vaikutukset vaikkapa tulonjakoon, julkisen talouden kestävyyteen tai elinkeinopolitiikkaan jäävät vähemmälle huomiolle. Pohjimmiltaan kyse on vallasta määrittää politiikan agendaa, mutta on oleellista huomata, että suurelta osin kulloisenkin agendan määräävät vallitsevat olosuhteet, ja poliitikkojen mahdollisuus ohjata agendaa on rajallinen.
Turvallisuusdiskurssi näyttäytyy ristiriitaisena meille, jotka kannamme huolta maapallon kantokyvystä ja sen puitteissa tapahtuvasta ihmisten hyvinvoinnista. Turvallisuus on toki oleellinen osa ihmisten hyvinvointia, ja sikäli turvallisuusnäkökohtia painottava päätöksenteko on tervetullutta. Käykö kuitenkin niin, että turvallisuusfiltteri suodattaa kestävyyden pois kuvasta, ja tuloksena on kestämätöntä politiikkaa? Suhtautumista vaikeuttaa myös se, että turvallisuusdiskurssin voimistuminen on tapahtunut juuri kestävyysdiskurssin kustannuksella.
Vallitseva tilanne edellyttää strategista pohdintaa siitä, miten turvallisuusdiskurssiin tulisi suhtautua, ja olisiko kestävyyskysymyksiä mahdollista edistää osana turvallisuusdiskurssia. Asiaa voi havainnollistaa nelikentällä, jossa toinen ulottuvuus kuvaa suhtautumista turvallisuusdiskurssiin, ja toinen reagointitapaa.
Kuten kuvasta hahmottuu, passiivinen reagointi yhdistettynä turvallisuusdiskurssin relevanssin epäilyyn tarkoittaa organisaation nykyisen kestävyystyön jatkamista, ehkä pienemmällä volyymillä ja huomiolla, omaan asiaa keskittyneenä. Passiivinen reagointi yhdistettynä turvallisuusdiskurssin relevanssin hyväksymiseen tarkoittaa puolestaan kestävyystyön sopeuttamista turvallisuusdiskurssista kumpuaviin vaatimuksiin. Esimerkiksi maataloudessa tämä tarkoittaisi ruokaturvan ja omavaraisuuden painottamista ruuantuotannon ympäristökestävyyden sijasta.
Aktiivinen reagointi yhdistettynä turvallisuusdiskurssin relevanssin epäilyyn tarkoittaa mm. turvallisuusdiskurssin haastamista kestävyysargumenteilla. Tällöin esimerkiksi maatalouskysymyksissä painotetaan maatalouden ympäristövaikutusten vähentämisen ensisijaisuutta suhteessa ruokaturva- ja omavaraisuuskysymyksiin. Aktiiviseen reagointiin sopii myös kestävyyskysymysten korostaminen itseisarvonäkökulmasta tai moraalisesta näkökulmasta, “velvollisuutena” tai “oikeana” asiana.
Aktiivinen ragointi yhdistettynä turvallisuusdiskurssin merkityksen hyväksymiseen tarkoittaa synergioiden ja hyötynäkökulman korostamista. Maataloutta jälleen esimerkkinä käyttäen, voidaan korostaa esimerkiksi viljelykierron tai rinnakkaisviljelyn positiivisia vaikutuksia ruokaturvaan tuholaisten torjunnan tai maan ravinnepitoisuuden kautta. Vastaavasti esimerkiksi uusiutuvan energian lisäämistä voidaan perustella hajautetun tuotannon tai tuonnista riippumattoman tuotannon positiivisilla turvallisuusvaikutuksilla.
Kestävyyden edistäminen turvallisuusdiskurssissa edellyttää organisaatiolta tietoisia valintoja sekä niihin sitoutumista. Päätä ei kannata työntää pensaaseen, vaan etsiä aktiivisesti synergioita ja yhteisiä etuja.